Pihasuunnitelman laadinta kannattaa muun muassa seuraavien asioiden takia

Pihasuunnitelman laadinta kannattaa muun muassa alla olevien asioiden takia:

1. Pihasuunnitelman avulla talosi saa arvoisensa kehyksen ja virkistää asujien mieltä.

Viihtyisä piha virkistää ja antaa voimia. Pihalla on mukava olla ja tehdä tai olla tekemättä. Siellä on hyvä viettää aikaa perheensä ja ystävien kanssa. "Piha on kuin kakunjalka kauniille kodille ja sen rakennuksille!" Kakunjalka korostaa kotiasi ja sen arvoa.

2. Piha-alue ja sen käyttö on suunniteltu.

Kulku-urat, istutusalueet ja pihan elementit kuten esimerkiksi leikkipaikka ja suihkulähde on suunniteltu tarkoituksenmukaisesti. Myös muun muassa lumen kasausalueiden paikat kuuluvat suunnitteluun.

3. Pihasuunnitelma auttaa piharakentajaa hankintojen suorittamisessa.

Suunnittelun osana lasketut ja luetteloidut materiaali-, aines- ja kasvitarpeet ovat oiva apu esimerkiksi näiden hankinnan kilpailuttamisessa. Näin säästyy aikaa ja hanke on mahdollista hallita. Hankinta on mahdollista suorittaa asetettujen tavotteiden mukaisesti, oli sitten tavoite säästää rahaa, aikaa tai saada laadullisesti parasta.

4. Pihasuunnitelman avulla voit toteuttaa piharakentamisen ja -istuttamisen itse, osin tai kokonaan ammattilaisella.

5. Pihan rakentamisen ja kasvien istuttamisen suunnitelmat nostavat talon ja kiinteistön arvoa.

Talollesi laadittu perusteellinen piha- ja istutussuunnitelma ovat mahdollisessa myyntitilanteessa yksi myyntivalteista. Vaikka suunnitelmaa ei olisi toteutettukaan, on sen arvo myyntitilanteessa moninkertainen sen laatimisen kustannuksiin verrattuna.

6. Pihasuunnitelman avulla rakentaminen ja istuttaminen pysyy yhtenäisenä. Pihan kokonaisuus pysyy hallinnassasi vaikka toteuttamiseen menisi useampi vuosi.

Tarjoan palvelujani seuraavien kuntien alueille, ja sovittaessa myös muualle Suomeen: Akaa, Alajärvi, Alavieska, Alavus, Asikkala, Askola, Aura, Brändö, Eckerö, Enonkoski, Enontekiö, Espoo, Eura, Eurajoki, Evijärvi, Finström, Forssa, Föglö, Geta, Haapajärvi, Haapavesi,Hailuoto, Halsua, Hamina, Hammarland, Hankasalmi, Hanko, Harjavalta, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinola, Heinävesi, Helsinki, Hirvensalmi, Hollola, Honkajoki, Huittinen, Humppila, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Ii, Iisalmi, Iitti, Ikaalinen, Ilmajoki, Ilomantsi, Imatra, Inari, Inkoo, Isojoki, Isokyrö, Janakkala, Joensuu, Jokioinen, Jomala, Joroinen, Joutsa, Juuka, Juupajoki, Juva, Jyväskylä, Jämijärvi, Jämsä, Järvenpää, Kaarina, Kaavi, Kajaani, Kalajoki, Kangasala, Kangasniemi, Kankaanpää, Kannonkoski, Kannus, Karijoki, Karkkila, Karstula, Karvia, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kauniainen, Kaustinen, Keitele, Kemi, Kemijärvi, Keminmaa, Kemiönsaari, Kempele, Kerava, Keuruu, Kihniö, Kinnula, Kirkkonummi, Kitee, Kittilä, Kiuruvesi, Kivijärvi, Kokemäki, Kokkola, Kolari, Konnevesi, Kontiolahti, Korsnäs, Koski Tl, Kotka, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Kuhmo, Kuhmoinen, Kumlinge, Kuopio, Kuortane, Kurikka, Kustavi, Kuusamo, Kyyjärvi, Kärkölä, Kärsämäki, Kökar, Lahti, Laihia, Laitila, Lapinjärvi, Lapinlahti, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Laukaa, Lemi, Lemland, Lempäälä, Leppävirta, Lestijärvi, Lieksa, Lieto, Liminka, Liperi, Lohja, Loimaa, Loppi, Loviisa, Luhanka, Lumijoki, Lumparland, Luoto, Luumäki, Maalahti, Maarianhamina, Marttila, Masku, Merijärvi, Merikarvia, Miehikkälä, Mikkeli, Muhos, Multia, Muonio, Mustasaari, Muurame, Mynämäki, Myrskylä, Mäntsälä, Mänttä-Vilppula, Mäntyharju, Naantali, Nakkila, Nivala, Nokia, Nousiainen, Nurmes, Nurmijärvi, Närpiö, Orimattila, Oripää, Orivesi, Oulainen, Oulu, Outokumpu, Padasjoki, Paimio, Paltamo, Parainen, Parikkala, Parkano, Pedersöre, Pelkosenniemi, Pello, Perho, Pertunmaa, Petäjävesi, Pieksämäki, Pielavesi, Pietarsaari, Pihtipudas, Pirkkala, Polvijärvi, Pomarkku, Pori, Pornainen, Porvoo, Posio, Pudasjärvi, Pukkila, Punkalaidun, Puolanka, Puumala, Pyhtää, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Pyhäranta, Pälkäne, Pöytyä, Raahe, Raasepori, Raisio, Rantasalmi, Ranua, Rauma, Rautalampi, Rautavaara, Rautjärvi, Reisjärvi, Riihimäki, Ristijärvi, Rovaniemi, Ruokolahti, Ruovesi, Rusko, Rääkkylä, Saarijärvi, Salla, Salo, Saltvik, Sastamala, Sauvo, Savitaipale, Savonlinna, Savukoski, Seinäjoki, Sievi, Siikainen, Siikajoki, Siikalatva, Siilinjärvi, Simo, Sipoo, Siuntio, Sodankylä, Soini, Somero, Sonkajärvi, Sotkamo, Sottunga, Sulkava, Sund, Suomussalmi, Suonenjoki, Sysmä, Säkylä, Taipalsaari, Taivalkoski, Taivassalo, Tammela, Tampere, Tervo, Tervola, Teuva, Tohmajärvi, Toholampi, Toivakka, Tornio, Turku, Tuusniemi, Tuusula, Tyrnävä, Ulvila, Urjala, Utajärvi, Utsjoki, Uurainen, Uusikaarlepyy, Uusikaupunki, Vaala, Vaasa, Valkeakoski, Valtimo, Vantaa, Varkaus, Vehmaa, Vesanto, Vesilahti, Veteli, Vieremä, Vihti, Viitasaari, Vimpeli, Virolahti, Virrat, Vårdö, Vöyri, Ylitornio, Ylivieska, Ylöjärvi, Ypäjä, Ähtäri, Äänekoski,

Avainsanat: pihaneuvontaa, pihasuunnittelua, pihasuunnittelija, piharakentaminen, puutarhuri,istutussuunnitelmat, kukkapenkki, kasvit, valinta, taimi, multa, halpa pihasuunnitelma,Kuortane pihasuunnittelu, Seinäjoki pihasuunnittelu, Lapua pihasuunnittelu, Alavus pihasuunnittelu, Rovaniemi pihasuunnittelu, Lehtimäki pihasuunnittelu, Alajärvi pihasuunnittelu, Lappajärvi pihasuunnittelu, Vimpeli pihasuunnittelu, Töysä pihasuunnittelu, Ähtäri pihasuunnittelu, Kuortane, Seinäjoki, Nurmo, Alavus, Ähtäri, Töysä, Alajärvi, Lapua, Lehtimäki, Rovaniemi, Pihapelit, Nurmi, Luonnonvarvikko, Kivikkoistutus, kasvillisuus, Keto- tai niittykasvillisuus, Marjapensaat, Näkösuoja, Puutarhavaja, Yrttimaa, Vesiallas, vesisuihku, Leikkimökki, Kasvimaa, kasvilajit, Muuri, Maakellari, Kasvihuone, Kastelujärjestelmä, Turvekatto, Auringonottopaikka, portaat, Puut, koristepatsaat, pihakalusteet, perinnepiha, maatiaiskasvit, polut, tiet, kuupuutarha, valkoinen puutarha, kivikkopuutarha, väripuutarha, ekologinen puutarha, muotopuutarha, ranskalainen puutarha, parvekepuutarha, ruukkupuutarha, maisemapuutarha, englantilainen puutarha, luonnonmukainen puutarha, Japanilainen puutarha, kosteikkopuutarha, Feng Shui puutarha, yrttitarha, harrastuspiha, harrastuspuutarha, tuoksupuutarha, koskettelupuutarha, pihan, vesiallas, yrityksen, etäsuunnittelu,